Ovinomarketin pojat nauttii Pikku Geesta, joka ei kuitenkaan kuulemma veda vertoja 50 Centille.
Inka ja Amina treenaavat lukemista ja kirjoittamista.
torstai 26. maaliskuuta 2009
kivojakuviakiitti. ainakin omasta mielestamme.
Adinan, Jingo, Riikka ja Hassan odottelevat yhdessatehdyn ananasinkivaarimehun valmistumista.
Maria ja mama Maria seka suomalaisterkkareiden lahjoittamat tykotarpeet.
Aslaf nautiskelee Suomesta tullutta herkkupalaa, nakkaria Nam! Paassa rakkaudella virkattu pannulappu, kiitsa Lotta.perjantai 13. maaliskuuta 2009
Moikka kaikki!
Viimesta kuukautta elellaan Luwerossa ja elama on ihanaa! Ollaan opittu kokkaamaan jo lahes kaikkia ugandalaisia ruokia, vaikka ei ihan mestareita viela ollakaan. Pari paivaa sitten oltiin nimittain kuorimassa matookea (vihrea keitettava banaani) naapurin naisten kanssa, kun Molen mies Moses sattui paikalle ja kommentoi Inkan kuorimaa banaania: "Terrible peeling!". Kukaan ei kuitenkaan seppa syntyessaan, vaikka oliskin sepan sukua.. Anyway meita kylla kutsutaan usein "bugans" eli ollaan ihan oikeita bugandalaisia!
Viikko sitten oltiin hengittamassa Kampalan saasteista ja viemariloyhkaista ilmaa aikeissa hoitaa meille uskottu tehtava. Olimme jo Ugandaan lahtiessamme luvanneet Nsymbyan sairaalassa vuosi sitten harjoittelussa olleille sairaanhoitajaopiskelijoille, etta viemme heidan terveisensa pienelle Maria-tytolle. Marian tarina on karu ja valittettavasti se ei ole ainoaa laatuaan Ugandassa. Aiti antoi luvan kirjoittaa sivullemme vahanheidan perheestaan ja laittaa kuviakin sinne nahtavaksi!
Marian ollessa alle viikon ikainen Aisha-niminen nainen toi hanet Nsymbyan sairaalaan. Vauva oli loytynyt hylattyna roskien joukosta. Vauva nimettiin Mariamiksi ja se otettiin hoidettavaksi sairaalaan. Siella myos suomalaishoitajattaret tutustuivat lapseen ja Aishaan. Marian onneksi Aisha, jonka omat lapset ovat jo lahes aikuisia, otti Marian kasvatettavakseen. Tapasimme perheen ja voi miten suloinen lapsi Maria olikaan! Aiti ja tytar ottivat meidat ilolla vastaan ja kyseluvat miten suomalaisilla ystavillamme menee. Emme osanneet kertoa kuulumisia jurikaan, paitsi etta Suomessa on tosi kylma ja talvista (toivottavasti pitaa paikkansa, ettei olla valehdeltu!). Maria oli aiemmin ollut huonossa kunnossa ja liian laiha, mutta laakarin maaraaman ruokavalion ansiosta tytto on vahvistunut. Kaikki rokotuksetkin Maria on saanut eli hyvalta nayttaa! Ainoana ongelmana neitia vaivaa ikava yska, joka saattaa olla jotain astman tapaista, mutta vaivaa vain kylmalla ilmalla.
Maria esitteli meille juuri oppimansa taidon, tytto on nimittain oppinut kavelemaan! Hieman horjuvaa menoa, mutta silti vaikuttavaa! Perhe vaikuttaa muutenkin ihanan positiiviselta ja Maria on oikea onnen tytto, silla Aisha on todella huolehtiva ja rakastava aiti!
Aisha, Teddy ja varmaan Mariakin, jos vaan osaisi puhua, lahettaa hirvean paljon terkkuja ja kiitoksia Liisalle ja muille!
Viimesta kuukautta elellaan Luwerossa ja elama on ihanaa! Ollaan opittu kokkaamaan jo lahes kaikkia ugandalaisia ruokia, vaikka ei ihan mestareita viela ollakaan. Pari paivaa sitten oltiin nimittain kuorimassa matookea (vihrea keitettava banaani) naapurin naisten kanssa, kun Molen mies Moses sattui paikalle ja kommentoi Inkan kuorimaa banaania: "Terrible peeling!". Kukaan ei kuitenkaan seppa syntyessaan, vaikka oliskin sepan sukua.. Anyway meita kylla kutsutaan usein "bugans" eli ollaan ihan oikeita bugandalaisia!
Viikko sitten oltiin hengittamassa Kampalan saasteista ja viemariloyhkaista ilmaa aikeissa hoitaa meille uskottu tehtava. Olimme jo Ugandaan lahtiessamme luvanneet Nsymbyan sairaalassa vuosi sitten harjoittelussa olleille sairaanhoitajaopiskelijoille, etta viemme heidan terveisensa pienelle Maria-tytolle. Marian tarina on karu ja valittettavasti se ei ole ainoaa laatuaan Ugandassa. Aiti antoi luvan kirjoittaa sivullemme vahanheidan perheestaan ja laittaa kuviakin sinne nahtavaksi!
Marian ollessa alle viikon ikainen Aisha-niminen nainen toi hanet Nsymbyan sairaalaan. Vauva oli loytynyt hylattyna roskien joukosta. Vauva nimettiin Mariamiksi ja se otettiin hoidettavaksi sairaalaan. Siella myos suomalaishoitajattaret tutustuivat lapseen ja Aishaan. Marian onneksi Aisha, jonka omat lapset ovat jo lahes aikuisia, otti Marian kasvatettavakseen. Tapasimme perheen ja voi miten suloinen lapsi Maria olikaan! Aiti ja tytar ottivat meidat ilolla vastaan ja kyseluvat miten suomalaisilla ystavillamme menee. Emme osanneet kertoa kuulumisia jurikaan, paitsi etta Suomessa on tosi kylma ja talvista (toivottavasti pitaa paikkansa, ettei olla valehdeltu!). Maria oli aiemmin ollut huonossa kunnossa ja liian laiha, mutta laakarin maaraaman ruokavalion ansiosta tytto on vahvistunut. Kaikki rokotuksetkin Maria on saanut eli hyvalta nayttaa! Ainoana ongelmana neitia vaivaa ikava yska, joka saattaa olla jotain astman tapaista, mutta vaivaa vain kylmalla ilmalla.
Maria esitteli meille juuri oppimansa taidon, tytto on nimittain oppinut kavelemaan! Hieman horjuvaa menoa, mutta silti vaikuttavaa! Perhe vaikuttaa muutenkin ihanan positiiviselta ja Maria on oikea onnen tytto, silla Aisha on todella huolehtiva ja rakastava aiti!
Aisha, Teddy ja varmaan Mariakin, jos vaan osaisi puhua, lahettaa hirvean paljon terkkuja ja kiitoksia Liisalle ja muille!
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Bassajjansolo kasvaa ja kehittyy, jee!
Bassajansolon vuoden 2009 ensimmainen lukukausi on alkanut tuoden mukanaan paljon muutoksia ja koulun taso on jo avian eri luokkaa kuin lokakuussa, jolloin aloittelimme toita koululla.
Ennen helmikuun 2., ensimmaista koulupaivaa opettajat olivat huolissaan oppilasmaarasta – kuinka moni vanhoista 68 oppilaasta pystyisi palaamaan, kun koulumaksujakin oli vuodenvaihteessa nostettu. Ugandassa valtio ei tue yksityiskouluja millaan tapaa, joten kaikki koulun varallisuus, jolla kustannetaan avian kaikki (opettajien palkat, kouluruoka, jne) tulee lasten perheilta. Uudet koulumaksut yhdelle lukukaudelle vaihtelevat vauvaluokan 20.000 shillingista(8e) P.3-luokan 37.000 shillinkiin (16euroa). Huoli osoittautui kuitenkin taysin turhaksi, kun jokaikinen tutu oppilas yhta lukuunottamatta on palannut. Kaikkien yllatykseksi sana Basajjansolosta on kiirinyt lapi Luweron johdattaen koululle noin 75 uutta tulokasta – parin ensimmaisen viikon kuluessa oppilasmaara on yli tuplaantunut ja nyt lapsia on n.150!
Ennen helmikuun 2., ensimmaista koulupaivaa opettajat olivat huolissaan oppilasmaarasta – kuinka moni vanhoista 68 oppilaasta pystyisi palaamaan, kun koulumaksujakin oli vuodenvaihteessa nostettu. Ugandassa valtio ei tue yksityiskouluja millaan tapaa, joten kaikki koulun varallisuus, jolla kustannetaan avian kaikki (opettajien palkat, kouluruoka, jne) tulee lasten perheilta. Uudet koulumaksut yhdelle lukukaudelle vaihtelevat vauvaluokan 20.000 shillingista(8e) P.3-luokan 37.000 shillinkiin (16euroa). Huoli osoittautui kuitenkin taysin turhaksi, kun jokaikinen tutu oppilas yhta lukuunottamatta on palannut. Kaikkien yllatykseksi sana Basajjansolosta on kiirinyt lapi Luweron johdattaen koululle noin 75 uutta tulokasta – parin ensimmaisen viikon kuluessa oppilasmaara on yli tuplaantunut ja nyt lapsia on n.150!
Sumaya valmistautuu tanssimaan Japanilaisille jarjestetyssa tervetuloajuhlassaEnnen joulua pidetyssa henkilokuntakokouksessa paatettiin 45 lapsen olevan maksimimaara kullakin luokalla. Vauvaluokka on saavuttanut niin valtavan suosion, etta lisaa muksuja ei enaa voida sinne ottaa. Ensimmaiset viikot mme. Agnes on painiskellut jattilaismaisen ryhmansa kanssa yksin, mutta nyt pienen taistelun paatteeksi koululle on palkattu uusi opettaja. Koulun henkilokuntaan on liittynyt erittain pateva leikkikouluneiti Sarah, joka auttaa Bassajjansolon 45 kuopuksen viihdyttamisesta.
Irene, Joseline(takana),Biira ja ''uncle'' Pius(Teddyn poika).Oppilasmaaran kasvun ansiosta jokainen opettaja on saanut ilokseen palkankorotuksen kohti hieman kohtuullisempaa kuukausituloa. Tassa kaukaisessa maailmankolkassa “kohtuullinen palkka” kilpailee vahaeri sarjassa kuin pohjoisen Suomessa: koulun suurinta palkkaa maksetaan mr.Rajabille, ja suuruudeltaan se on 180.000 eli 70 euroa kuukaudessa; vahiten tienaa keittion madame Florence – palkaapussiin pudotetaan kuukausittain 60.000 eli 24 euroa!
P.3-kuvistunnilla lapset opettelivat tekemaan lumihiutaleita. Talla hetkella koululla on kolmet sakset, joten useimmilla leikkausvalineena on partatera:)!Joululoman jalkeen koulun johtoportaassa on tapahtunut muutoksia. P.3-luokan opettajuuden lisaksi master Rajab toimii nykyaan myos rehtorina ja mme. Aisha hoitaa vararehtorin tehtavia P.2-luokan sivistamisen lisaksi. Kaksikko tyoskentelee hyvin yhteen ja uusi jarjestely miellyttaa kumpaakin. Feministien niskakarvat saattaisivat nousta taalla pystyyn, mutta taalla on paljon parempi(vielaJ), etta rehtori on mies – naiset eivat taalla kulttuurista johtuen sano miehille vastaan. (Master Rajab onkin jo joutunut vaitellen tyrmaamaan puhemies Basiittan paattomat vaatimukset vauvaluokan oppilasmaaran kohottamisesta 60een! Koulun uusi slogan onkin: “The best school is not the biggest!”)
Toinen muutos enkilokunnassa on sattunut ruokahuollon puolella. Ensimmaisen koulupaivana vanha kokkimme mr Aaron(Aloni) ei ilmestynytkaan koululle ja lasten puuronkeittaminen jai. Pian meille selvisi, etta han on iakas ja hyvin sairas eika aiokaan enaa palata tulen aareen. Onneksemme samana paivana mme. Florence oli kysellyt Basiittalta toita. Niinpa nyt ruokaa suurelle suumaaralle valmistaa ystavallinen, uuttera ja ymmartavainen nainen.
Toinen muutos enkilokunnassa on sattunut ruokahuollon puolella. Ensimmaisen koulupaivana vanha kokkimme mr Aaron(Aloni) ei ilmestynytkaan koululle ja lasten puuronkeittaminen jai. Pian meille selvisi, etta han on iakas ja hyvin sairas eika aiokaan enaa palata tulen aareen. Onneksemme samana paivana mme. Florence oli kysellyt Basiittalta toita. Niinpa nyt ruokaa suurelle suumaaralle valmistaa ystavallinen, uuttera ja ymmartavainen nainen.
Rajab opettaa P.3-luokkaa viela vahan keskeneraisessa luokkahuoneessa. Luokan edustalla pahvilaatikossaan istuu tyytyvaisena Rajabin 2-vuotias Caleb.
Monia suuria ja pienia parannuksia on pystytty mahdollistamaan Suomesta tulleiden rahalahjoitusten avulla. Saimme kustannettua mm. opeoppaat kullekkin luokalle ja mr. Rajabin pariviikkoiseen opettajainkoulutukseen tammikuun alussa. Kaikkiin luokkiin on hankittu myos kaappi, jotta koulumateriaalit eivat enaa olisi rottien ja lepakoiden armoilla tai pyoriskelemassa polyisella lattialla. Kampalasta saapunut “Batman” myrkytti Baby- ja Top-classia rienanneet lepakot, joiden valtava kakkamaara sai lattian mustaksi.
Koulun siisteytta ja hygienisyytta on pystytty parantamaan huimasti pienilla muutoksilla. Koululla on nykyaan kaksi toimivaa kasienpesupistetta entisen yhden rikkinaisen sijaan ja jokaiseen luokkaan on ostettu roskis. Harjaantuneempikin avaruusinsinoori erehtyisi epailemaan, etta koulun latriinien taakse on iskeytynyt meteoriitti, mutta kyseessa on vain Samin veljen kaivama hervoton roskakuoppa. Lisaksi koululla on vastaluotu toimiva juomavesijarjestely. Florence keittaa paivittain vetta luokkiin hankittuihin juomavesikanistereihin eivatka muksut enaa tyydyta janoaan lipittamalla likaista vetta kasienpesualtaasta.
Riikka ehostaa Babyclassia.Sponsorirahoilla on ostettu ovi uuteen P.3-luokkaan, jottei kolmosluokkalaisten tarvitse kantaa pulpettejaan paivittain sailoon P.2-luokkaan yon varkaiden varalta. Seuraavaksi suunnitteilla on kustantaa luokkaan lattia ja niin monta ikkunaa kuin rahamaara antaa myoden. Lisaksi olemme luvanneet hankkia koululle opettajien toivomia leikki- ja pelimateriaaleja opetusta varten. Talla hetkella 20 kolmosluokkalaisen kaytossa on ainoastaa kaksi oppikirjaa kutakin ainetta kohti. Pienellakin voi autta: yksi koulukirja maksaa noin 12 000 eli 5 euroa – osalla rahoista aiomme panostaakin siis oppikirjojen maaran lisaamiseen.
Rajab ohjeistaa aloittelijaa miten saadaan tehtya riittavan Smart Banneri koululleKIITOS siis jokaiselle tahan mennessa rahaa lahjoittaneelle. Teidan antamallanne noin 1.000 eurolla eli 2.5 miljoonalla shillingilla on saatu ihmeita aikaan. Apunne on ollut korvaamatonta, WEBALE NNYO!!!
Florence hoitaa puuro- ja lounastiskeja keittion edustalla selassaan pieni vuodenvanha Jon-vauva.Myos Aasiasta on saapunut auttavia kasia koululle- talla hetkella koululla on meneillaan parinkymmenen japanilaisen tyoleiri, joist jopa 3 puhuu ymmarrettavaa englantia. Kielimuuri ei menoa haittaa – japanilaisilla riittaa intoa rehata lasten kanssa, rakentaa luokkahuone P.4-luokalle ja viihdyttaa meita ihastuttavalla viraanvaraisuudellaan. Mika parasta – nyt Luwerolaisten huomio on kaantynyt jo tutusitulleista mzunguista uutuudenvehatysta uhkuviin japanilaisiin!
Pian lisaa
-Nassali(=munakoiso,Riikka) ja Namusoke(sateenkaari,Inka)-
(viiden kuukauden oleskelun jalkeen saimme paikalliset nimet, jee!)
Pian lisaa
-Nassali(=munakoiso,Riikka) ja Namusoke(sateenkaari,Inka)-
(viiden kuukauden oleskelun jalkeen saimme paikalliset nimet, jee!)
maanantai 9. helmikuuta 2009
Supersopoo
Aslaf, Nifa ja Emma (Emmanuel) loysivat jonkun hiukset ja hankkivat itselleen uudet kampaukset! Toivottavasti edellinen omistaja oli omasta tahdostaan luopunut tupeestaan eika hiukset vaan sattuneet katoamaan suihkun aikana! No ainakin meilla ja lapsilla oli hauskaa!
Paulin juhlintaa Gomeshissa!
Moikka kaikki!
Ensinnakin kiitos Henkalle tosi paljon vieraskynasta! Inkan aiti heti kehui, etta olipa kiva taksti ja oikeassa oli!
Sahkon jakelu on ollut koko kuun aivan holtittoman epasaannollista eli sita on ollut saatavilla yleensa vain yoaikaan, jos ollenkaan. Nyt kuitenkin toivomme muutosta, silla uusi kuu uudet kujeet -niinhan sita tavataan sanoa.
Tammikuu oli jokseenkin kiireeton, mutta silti vaikka mita ehti tapahtua. Pari viikkoa sitten kolleegamme Teddyn mies Paul valmistui Makerere Universitysta ja osallistuimme juhlintaan. Kun kysyimme mita sinne pitaa laittaa paalle, vastaus oli ehdoton: “Gomeshi!”. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin marssia Luweron parhaalle raatalille tilamaan perinnemekkoja. Onneksi Teddy lahti kanssamme katsomaan kankaita ja neuvottelemaan hinnasta. Kankaiden maara yllatti meidat ja valintaan menikin melkein kaksi tuntia, mutta harkitseminen kannatti, silla vautsi mitka mekot saatiin!
Niin koitti juhlapaiva ja hyvissa ajoin aloimme valmistautua ja kaunistauduimme oikein kunnolla varmaan ensimmaista kertaa Afrikkaan tulon jalkeen. Naapurin Molen oli autettava mekkojen pukemisessa, vaikka raatalitati oli jo kertaalleen opettanut pukemisen salat. Olimme jopa melkein valmiita, kun Joshua tuli hakemaan meita ja niin lahdettiin kohti Paulin vanhempien kotia. Jos yleensa 50 ihmista (valehtelematta!) huutaa meille, kun kuljemme kotoamme Gulu roadille niin nyt huutelijoita oli varmaan 200! “You look so smart bazungu!” oli yleisin kommentti. Mr Basiitta kertoi, etta vielakin ihmiset tulevat paivittelemaan kuinka hienoilta hanen tyttarensa nayttivatkaan. Kun saavuimme Gulu roadille, oli tuli irti ja yritimme kiirehtia kulkuamme matatuun, jotta paasisimme pois kiljunnan, huudon, naurun ja raakymisen keskelta.
Itse juhlat olivat hauskat! Paulin ja vanhempien saavuttua yliopistolta pidettiin jumalanpalvelus johon sisaltyi tietenkin yhteislaulua –osa biiseista vedettiin jopa moniaanisesti! Sita seurasi liuta puheita, jotka Joshua ystavallisesti tulkkasi meille. Jopa meidan oli lausuttava muutama sana, aaks! Kaikkien, myos juhlakalun, puhuttua suunsa puhtaaksi oli lahjaseremonian aika. Kun suomessa lahjat ujutetaan vaivihkaa jonnekin lahjapoydalle, taalla ne tuodaan oikein musiikin tahdittamana tanssien yksi kerrallaan ja kaikki muut katsovat. Ei ollenkaan paineita ojentaa pikku pakettia! Lahjatanssin yllyttamina suurin osa aikuisvaesta, Paulin aiti etunenassa, intoutui tanssimaan –ne lanneliikkeet ei irtoaisi keneltakaan tuntemaltani suomalaiselta. Siina katsellessa kavi mielessa, etta miten meilla olisi havetty silmat paasta, jos aiti olisi paattanyt pistaa jalalla koreaksi keskella olohuonetta mun ylioppilasjuhlissa!
Ensinnakin kiitos Henkalle tosi paljon vieraskynasta! Inkan aiti heti kehui, etta olipa kiva taksti ja oikeassa oli!
Sahkon jakelu on ollut koko kuun aivan holtittoman epasaannollista eli sita on ollut saatavilla yleensa vain yoaikaan, jos ollenkaan. Nyt kuitenkin toivomme muutosta, silla uusi kuu uudet kujeet -niinhan sita tavataan sanoa.
Tammikuu oli jokseenkin kiireeton, mutta silti vaikka mita ehti tapahtua. Pari viikkoa sitten kolleegamme Teddyn mies Paul valmistui Makerere Universitysta ja osallistuimme juhlintaan. Kun kysyimme mita sinne pitaa laittaa paalle, vastaus oli ehdoton: “Gomeshi!”. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin marssia Luweron parhaalle raatalille tilamaan perinnemekkoja. Onneksi Teddy lahti kanssamme katsomaan kankaita ja neuvottelemaan hinnasta. Kankaiden maara yllatti meidat ja valintaan menikin melkein kaksi tuntia, mutta harkitseminen kannatti, silla vautsi mitka mekot saatiin!
Niin koitti juhlapaiva ja hyvissa ajoin aloimme valmistautua ja kaunistauduimme oikein kunnolla varmaan ensimmaista kertaa Afrikkaan tulon jalkeen. Naapurin Molen oli autettava mekkojen pukemisessa, vaikka raatalitati oli jo kertaalleen opettanut pukemisen salat. Olimme jopa melkein valmiita, kun Joshua tuli hakemaan meita ja niin lahdettiin kohti Paulin vanhempien kotia. Jos yleensa 50 ihmista (valehtelematta!) huutaa meille, kun kuljemme kotoamme Gulu roadille niin nyt huutelijoita oli varmaan 200! “You look so smart bazungu!” oli yleisin kommentti. Mr Basiitta kertoi, etta vielakin ihmiset tulevat paivittelemaan kuinka hienoilta hanen tyttarensa nayttivatkaan. Kun saavuimme Gulu roadille, oli tuli irti ja yritimme kiirehtia kulkuamme matatuun, jotta paasisimme pois kiljunnan, huudon, naurun ja raakymisen keskelta.
Itse juhlat olivat hauskat! Paulin ja vanhempien saavuttua yliopistolta pidettiin jumalanpalvelus johon sisaltyi tietenkin yhteislaulua –osa biiseista vedettiin jopa moniaanisesti! Sita seurasi liuta puheita, jotka Joshua ystavallisesti tulkkasi meille. Jopa meidan oli lausuttava muutama sana, aaks! Kaikkien, myos juhlakalun, puhuttua suunsa puhtaaksi oli lahjaseremonian aika. Kun suomessa lahjat ujutetaan vaivihkaa jonnekin lahjapoydalle, taalla ne tuodaan oikein musiikin tahdittamana tanssien yksi kerrallaan ja kaikki muut katsovat. Ei ollenkaan paineita ojentaa pikku pakettia! Lahjatanssin yllyttamina suurin osa aikuisvaesta, Paulin aiti etunenassa, intoutui tanssimaan –ne lanneliikkeet ei irtoaisi keneltakaan tuntemaltani suomalaiselta. Siina katsellessa kavi mielessa, etta miten meilla olisi havetty silmat paasta, jos aiti olisi paattanyt pistaa jalalla koreaksi keskella olohuonetta mun ylioppilasjuhlissa!
Vihdoin oli vuorossa juhla-ateria! Miehet soivat sisalla poydan aaressa, naisille ja lapsille leviteltiin mattoja pihamaalle, silla eihan nyt maassa voi istua, kun syo. Antimet olivat ylenmalkaiset ja avian totaalisen herkulliset. Tarjolla oli matookea eli keitettya banaania, pilauta eli maustettua riisia, kassavaa, poshoa eli klimppimaista maissipuuroa, maapahkinakastiketta ja kalaa. Syotyamme niin paljon kuin jaksoimme vietimme loppu illan seurustellessa ihmisten kanssa. Lapsivieraita oli paljon, silla Paulilla on 9 sisarusta ja monilla on jo omia lapsia. Lapset viihdyttivat itseaan ja meita tanssimmalla suurena laumana pihalla. Ilta vierahti nopeasti ja oli ikava lahtea. Saimme onneksi autokyydin, silla oli jo myoha. Kuka on joskus sanonut ettei pienehkoon henkiloautoon mahdu 9 matkustajaa? Vaarassa oli kuitenkin
Hauskaa hiihtokuuta kaikille Suomeen!
-Riikka
Hauskaa hiihtokuuta kaikille Suomeen!
-Riikka
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Kolmannen Mzungun tarina Afrikasta !
Pian 4 kuukautta sitten lähti pari innokasta ja rohkeaa mzungutyttöä kohti afrikkaa. Heidän siellä ollessaan ja ruskettuessaan päätti myös eräs muoniolaispoika lähteä avartamaan maailmankatsomustaan, moikkaamaan tuttuja ja näkemään jotain täysin uutta ja ennenkokematonta. Malarialääkkeitä kolmeksi viikoksi, tuubi aurinkorasvaa ja kilotolkulla suklaata tytöille viemisiksi oli repussa, kun matka kohti pimeintä Afrikkaa alkoi. Tämä on kolmannen mzungun kertomus tuosta matkasta!
Saavuin Kampalaan juuri uudenvuoden aatoksi ja heti koneen ovesta astuessani ja kuumankostean tuulen osuessa kasvoihini tajusin: Olin tullut Afrikkaan. Inka oli onneksi jo kentällä vastassa ja sain samantien puoliksi paikallisen oppaan, joka joka majoitti minut mukavasti Kampalan Backpackersiin. Kaupungissa viettämämme muutamat päivät olivat todellista kulttuuriintutustumistehohoitoa ja tutuiksi tulivat niin afrikkalainen ruoka, kaupantekokulttuuri, kuin pienoisia epäilyksiä herättänyt joukkoliikennekin. Itseasiassa pääsin jo ensimmäisenä iltana kokeilemaan Bodabodaa. Yö oli jo pimentynyt kun hyppäsin kyytiin, joka vei minut kuolemaa halveksuen halki keskustan kaoottisen ruuhkan. Tuon kokemuksen jälkeen mopokyydit tuntuivat huviajeluilta.
Kolmesta ugandassa viettämästäni viikosta puolitoista oli Luwerossa. Ennen matkalle lähtöä mietin, että juuri Basajjansolon koulu ja afrikkalainen maaseutu olisivat ne asiat, joihin todella haluaisin tutustua. Tuossa ajassa ehtikin saada jo melko kattavan vilauksen Luweron verkkaisen leppoisaan elämäntyyliin ja ehdin hurmioitua paikallisen luonnon vehreydestä ja elinvoimasta. Myös mieliä pitkään vaivannut probleema ananasten alkuperästä sai viimein vastauksen. Nehän kasvaa maassa!
Kulttuuriin tutustuminen oli koko reissun antoisimpia juttuja. Päivällistämiset koulun opettajien luona, iltojen vietto katukeittiön herkkuja maistellen ja päivittäisten ostosten tekeminen kalan- ja lihanhajuisilta toreilta öljylamppujen lepattavassa valossa olivat ikimuistoisia kokemuksia. Vähintään yhtä ikimuistoinen oli tyttöjen naapurusto kiwoko-roadilla. Niin iloisia, auttavaisia ja uteliaita lapsia harvoin näkee! Paras kaikista oli 5-vuotias Hassan, joka oli aina auttamassa. Oli kyse sitten tiskaamisesta tai petrolkeittimen korjaamisesta. Kaveri toimi myös aina paikalla ollessaan virallisena DJ:nä ja lasten ehdoton suosikkikappale oli popedan ´juodaan viinaa´ !Luwerossa vietetty aika oli todella rentouttavaa, ehkä juuri siksi, että elämä oli niin mielettömän yksinkertaista. Pari kertaa tuli fiilis, kuin olis ollu eräretkellä! Tapaamistamme ihmisistä myös kaikilla tuntui olevan ihailtavan positiivinen asenne elämään, eikä kukaan ollut koskaan silminnähden pahalla päällä. Sanonta: raha ei tee onnelliseksi, pitää siis ehkä paikkansa...
Koska kerran noinkin kauas oli reissuun lähdetty ja koulu oli lomalla, oli pakko tehdä myös jotain "really Awesome !" Varasimme siis viimeiseksi viikonlopuksi kahden päivän koskenlaskuretken valkoiselle Niilille yksiin maailman hurjimmista koskista. Ja kyllä muuten kannatti! Meno oli niinkuin lintsillä, potenssiin kymmenen ; ruokailut, majoitukset ja maisemat parempia kuin, mistä osaa edes uneksia ja sellaiset auringonpolttamat, että ihosyöpä on taattu! Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Koko retki on siis jo takana, mutta monet hienot muistot säilyvät mielessä vielä pitkään. Olin todella onnekas, kun pääsin näkemään perusafrikkalaista elämää noin läheltä - kiitos siis tytöille, joiden ansiosta näin ja koin niin paljon ! Vasta kun omin silmin näkee miten maailman asiat ovat ja kuinka vaatimattomasti suurin osa ihmiskunnasta elää, voi oppia arvostamaan kuinka valtavan hyvin meillä täällä Suomessa asiat on.
Parasta onnea ja menestystä tytöille viime kuukausiksi ja toivottavasti Ugandaan jää monta onnellista ja entistä fiksumpia koululaisia sieltä teidän lähdettyänne!
Saavuin Kampalaan juuri uudenvuoden aatoksi ja heti koneen ovesta astuessani ja kuumankostean tuulen osuessa kasvoihini tajusin: Olin tullut Afrikkaan. Inka oli onneksi jo kentällä vastassa ja sain samantien puoliksi paikallisen oppaan, joka joka majoitti minut mukavasti Kampalan Backpackersiin. Kaupungissa viettämämme muutamat päivät olivat todellista kulttuuriintutustumistehohoitoa ja tutuiksi tulivat niin afrikkalainen ruoka, kaupantekokulttuuri, kuin pienoisia epäilyksiä herättänyt joukkoliikennekin. Itseasiassa pääsin jo ensimmäisenä iltana kokeilemaan Bodabodaa. Yö oli jo pimentynyt kun hyppäsin kyytiin, joka vei minut kuolemaa halveksuen halki keskustan kaoottisen ruuhkan. Tuon kokemuksen jälkeen mopokyydit tuntuivat huviajeluilta.
Kolmesta ugandassa viettämästäni viikosta puolitoista oli Luwerossa. Ennen matkalle lähtöä mietin, että juuri Basajjansolon koulu ja afrikkalainen maaseutu olisivat ne asiat, joihin todella haluaisin tutustua. Tuossa ajassa ehtikin saada jo melko kattavan vilauksen Luweron verkkaisen leppoisaan elämäntyyliin ja ehdin hurmioitua paikallisen luonnon vehreydestä ja elinvoimasta. Myös mieliä pitkään vaivannut probleema ananasten alkuperästä sai viimein vastauksen. Nehän kasvaa maassa!
Kulttuuriin tutustuminen oli koko reissun antoisimpia juttuja. Päivällistämiset koulun opettajien luona, iltojen vietto katukeittiön herkkuja maistellen ja päivittäisten ostosten tekeminen kalan- ja lihanhajuisilta toreilta öljylamppujen lepattavassa valossa olivat ikimuistoisia kokemuksia. Vähintään yhtä ikimuistoinen oli tyttöjen naapurusto kiwoko-roadilla. Niin iloisia, auttavaisia ja uteliaita lapsia harvoin näkee! Paras kaikista oli 5-vuotias Hassan, joka oli aina auttamassa. Oli kyse sitten tiskaamisesta tai petrolkeittimen korjaamisesta. Kaveri toimi myös aina paikalla ollessaan virallisena DJ:nä ja lasten ehdoton suosikkikappale oli popedan ´juodaan viinaa´ !Luwerossa vietetty aika oli todella rentouttavaa, ehkä juuri siksi, että elämä oli niin mielettömän yksinkertaista. Pari kertaa tuli fiilis, kuin olis ollu eräretkellä! Tapaamistamme ihmisistä myös kaikilla tuntui olevan ihailtavan positiivinen asenne elämään, eikä kukaan ollut koskaan silminnähden pahalla päällä. Sanonta: raha ei tee onnelliseksi, pitää siis ehkä paikkansa...
Koska kerran noinkin kauas oli reissuun lähdetty ja koulu oli lomalla, oli pakko tehdä myös jotain "really Awesome !" Varasimme siis viimeiseksi viikonlopuksi kahden päivän koskenlaskuretken valkoiselle Niilille yksiin maailman hurjimmista koskista. Ja kyllä muuten kannatti! Meno oli niinkuin lintsillä, potenssiin kymmenen ; ruokailut, majoitukset ja maisemat parempia kuin, mistä osaa edes uneksia ja sellaiset auringonpolttamat, että ihosyöpä on taattu! Suosittelen ehdottomasti kaikille.
Koko retki on siis jo takana, mutta monet hienot muistot säilyvät mielessä vielä pitkään. Olin todella onnekas, kun pääsin näkemään perusafrikkalaista elämää noin läheltä - kiitos siis tytöille, joiden ansiosta näin ja koin niin paljon ! Vasta kun omin silmin näkee miten maailman asiat ovat ja kuinka vaatimattomasti suurin osa ihmiskunnasta elää, voi oppia arvostamaan kuinka valtavan hyvin meillä täällä Suomessa asiat on.
Parasta onnea ja menestystä tytöille viime kuukausiksi ja toivottavasti Ugandaan jää monta onnellista ja entistä fiksumpia koululaisia sieltä teidän lähdettyänne!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
